sunnuntai 24. toukokuuta 2015

SUNNNUNTAI

Sunnuntaina ohjelmassa ensimmäiseksi oli vaellusretki Andechsin luostariin paikallisen Suomikoulun kanssa. Ensin puksuteltiin junalla jonku aikaa ja sitten talsittiin ja talsittiin, tuntitolkulla tai siltä se ainaki tuntu. 


              Maisemat oli ihan kivat. Ylämäkeä oli ihan kivasti. Oli kivaa!
                      
Perillä luostarissa syötiin ja kierreltiin vapaasti tiluksilla. Rohkeimmat (äikkä 7:n korvaavia tehtäviä suorittavat) uskaltautuivat juttusille Suomikoululaisten kans. Oli oikeen mukavaa tutustua uusiin ihmisiin! Mukavaa oli myös se, että he osasivat puhua suomea.





Rankan vaelluksen jälkeen tiedossa oli kaupunkiin tutustumista (ja syömistä). Odotukset olivat korkealla, mutta Venla sai kyllä iloiset ilmeet muuttumaan murhaaviksi anntetuaan meille mukavan suunnistustehtävän johon kuului n. 10km kävelyä. Onneksi kuitenkin satoi vettä, niin ei tullut liian kuuma.

Tunnolliset ja iloiset kiertelijät näkivät näin mahtavia maisemia
(kuva: lähimmän ruokapaikan oviaukosta)

Myöhemmin käytiin hostellilla vaihtamassa kampetta ja lähdettiin paikallisiin olutfestareihin. Nimen aiheuttamat ennakkokäsitykset paikasta osottautuivat (onneksi) vääriksi, ja ilta kuluikin rattosasti erilaisissa laitteissa kierrellen. Venlastaki tykättiin taas.







keskiviikko 13. toukokuuta 2015

Ihana postaus keskiviikosta

Luontoäitikin itki kun piti löntystää koulunpenkille


Keskiviikon pääaktiviteetti oli kouluvierailu. Päästyämme kouluun järkytyimme oppilainen paljoudesta. Pahinta oli kuitenkin matematiikan tunti, jolle meidät ohjattiin (lue: pakotettiin). Alkuhämmennyksen hälvetessä huomasimme kuitenkin ihmetykseksemme viihtyvämme laskujen ja paikallisten nuorten parissa! Hymy hyytyi kun askeleet suuntautuivat englannin tunnille, joka, mikäli mahdollista, oli vielä kotoisia enkuntunteja väsyttävämpi. Venla ja Mäkkäri yrittivätkin ylläpitää vieraskoreutta kehottamalla nukkumaan silmät auki.

Koulusta lähdimme kukin omille teillemme. Suurimmalla osalla silmäluomissa välkkyi maukas ateria ja suuntasimmekin keskustaan lounaalle. Vaihtoehtoina oli lähteä ihastelemaan autoja BMW Weltiin tai jalkapallostadionille. Aikaa jäi myös kaupungilla kiertelyyn.


Osa kävi ihastelemassa tuoreita bemmejä


Osa vaan söi. Reissun parasta antia!







Matkalla Münchenin pyhäkköön
Bayernin kotikenttä oli suloinen ja sen katselijat vielä suloisempia

Iltapäivällä yhteisenä ohjelmana oli tutustua Olympiapuistoon, jossa kävimme mm. Olympiatornissa ja reippaimmat kiipesivät Olympiavuorelle. Laiskimmat jäivät ihastelemaan viereisen lammen sorsia.


Suunnistamassa
Siestan aika!
Matkalla olympiapuistoon
Iltapäivällä koitti futisfaneille suuri tapahtuma. FC Barcelona vs Bayern München!
Katsoimme sitä muiden asukkaiden kanssa hostellin screeniltä. Pelin itsestään selvästä tuloksesta (3-0) tarvinne mainita muuta kuin barcan ylivoimainen voitto ja bayernfanejen nöyryytys.

Pelin jälkeen hyppelehdimme syömään samalla voittoa juhlien. Osa seurueestamme pelkäsi tulevansa muhennetuksi bayernfanien toimesta mutta selvisimme naarmuitta takaisin hostellille nukkumaan (tai niin ainakin uskotellaan).
Peli oli niin jännittävä, että huuletkin sinertyivät
Katsomossa oli tiivis tunnelma
Himobloggaajat! Huulten värikin palautui näin loppumetreillä

lauantai 9. toukokuuta 2015

Tiistai ja Neuschwastein linna

Tiistaipäivänä meillä oli vain yksi ohjelma: Neuschwastein linnan vierailu. Tämä vanha mutta erittäin uljas rakennus sijaitsi noin kahden tunnin junamatkan ja muutaman minuutin U-baanamatkan päässä. Myös runsaasti kävelyä.

Heräsimme siis aamulla aikaisemmin kuin maanantaina, söimme hostellihuoneiden hintaan kuuluvan mutta silti suhteellisen maittavan aamupalan (nutellaa), jonka voimilla ryntäsimme kohti uusia seikkailuja. Ja seikkailuhan siitä alkoikin. Vastoinkäymisten kera. Nimittäin. Kun tulimme juna-asemalle, saimme tietää (jotkut kyllä tiesivät aikaisemminkin) että veturinkuljettajien ja muiden veturihenkilöstöjen keskuudessa oli yksimielisesti päätetty perustaa lakko. Saimme siis odotella ainakin tunnin verran juna-asemalla ennen kuin meidät huolittiin junaan.
Kun tieto lakosta viimeinkin pääsi (toisinaan valikoivasti) kuuleviin
 korviimme, monien hymyt hyytyivät. Onneksi kaikki kääntyivät
parhain päin.






















Junamatka oli pitkä. Kokonaiset kaksi hikistä tuntia. Painostavan kosteaa tunnelmaa kuitenkin kevensi upeat saksalaiset maisemat.


Matkalla linnaan. kuten kuvassa näkyy, maisemat olivat hienot.
Taustalla näkyvät Alpit.


Junassa oli kuumuudesta huolimatta iloista istua

Kuten alussa mainitsinkin, linna oli myös runsaan kävelymatkan päässä. Se kävelymatka alkoi junamatkan jälkeen ja sitä  oli runsaasti eli paljon. Tilannetta kuitenkin kevensi vaivaiset kolmekymmentä lämpöastetta ja muutamilla myös reppu.

Ja sitten oltiinkin perillä, linnassa. Kameroita sai käyttää aina sisäänkäynnille (sisäpiha poislukien) saakka, jonka jälkeen niiden käyttö oli ehdottomasti kielletty. Meillä oli puolentunnin opastuskierros. Sen jälkeen laiskimmat saivat levähtää ja reippaimmat saivat käydä ottamassa kuvia linnasta sen ulkopuolella olevalta sillalta.
Näkymä sillalta. Kuten kuvasta näkyy, se on upea. Linna sijaitsee siis Alppien reunamaastoissa.
Linna oli nähty ja oli aika palata kotii... siis hostellille. Ilta alkoikin jo hämärtää, eikä junamatkakaan ollut enää niin riehakas kuin tullessa. Monille siis näytti uni maistuvan. Ainakaan itselleni ei jäänyt mitään teräviä muistoja paluumatkasta.

Ja sitten käytiin varmaan taas McDonaldsilla syömässä ja sen jälkeen nukkumaan.

perjantai 8. toukokuuta 2015

Maanantain porinat

 Matkarasituksista toipuneina me maanataipäivän bloggaajat ollaan saatu runosuonet viritetyiksi ja netti käyttöömme.

Päivä alkoi väsyneissä tunnelmissa sunnuntain raskaan vaelluksen jälkeen, mutta reippaimmat matkaajat (Taru ja Jossu) selviytyivät kuitenkin aamupalalle hyvissä ajoin.

Tässä näyte terveellisestä ja ravitsevasta aamiaisesta.
Aamu jatkoi reissulla Dachauhun. Reissu oli pysäyttävä kokemus ja erosi kovasti muista aktiviteeteistämme. Valitettavasti meitä kiellettiin julkaisemasta kuvia Dachaun alueelta, mutta lupa kuitenkin saatiin muutamiin otoksiin, joissa ei ilmene olinpaikkamme.



Iltapäivällä vuorossa oli shoppailua, josta muutamat olivat intoilleet jo aamusta asti.
  
Tässä ostoskatua, jonne innokkaimmat katosivat hujauksessa.
Kadun kulmalla herkkuja haisteltiin ja sisällä niitä maisteltiin. Tässä se vähän vähemmän terveellinen annos.
Kaduilla saattoi törmätä muutamiin suomalaisiin turisteihin, joita erehdyttiin luulemaan myös polttariseurueeksi.
Kuvaan eksyi myös muutama tavallinen tallaaja.


Ahkerimmilla turisteilla riitti energiaa myös kiivetä Alter Peteriin, josta pystyi näkemään koko Münchenin.
Vauhti oli sen verran kovaa, että kengätkin jäi matkasta.



Muutamat sen sijaan nautiskelivat varjossa ja lepuuttelivat rasittuneita jalkojaan.

Kellopeli houkutteli paikalle runsain joukoin turisteja, joihin kuului myös muutama suomalainen.



Ilta päättyi äänettömiin bileisiin, joissa tarjolla oli hierontaa ja kampaamopaveluita.

Tunnelma oli katossa !

-Jantsa, Taru ja Jossu

torstai 7. toukokuuta 2015

Hyvä otsikko

Viimeinen aamu Saksassa alkoi yllättävästi pakkaamisella. Vaikka kamppeet oli suurimmalta osin revitty kasaan jo edellisenä iltana, kesti aikansa ennen kuin huoneet saatiin luovutuskuntoon. 
Aamupalan jälkeen suunnistimme Deutsches Museumiin. Museo oli laaja ja näyttelyesineet vaikuttavia: tavaraa oli kajakeista suihkukoneisiin. Kiertelymme oli vapaamuotoista ja porukka hajaantui eri osastoille kiinnostuksiensa mukaan.
Museon jälkeen koitti viimeinen vapaa hetkemme Saksassa. Tämä lyhyt aika kului syödessä ja ostoksia tehden, minkä jälkeen lähdimmekin suunnistamaan jo lentokentälle.
Asemalla oli luonnollisesti jonkin verran odottelua, mutta lento lähti kuitenkin hyvissä ajoin. Sitten me lensimme. Sitten me laskeuduimme. Nyt ollaan bussissa. Ja nyt väsyttää.

maanantai 4. toukokuuta 2015

Väliaikatietoja sunnuntailta ja maanantailta


Sunnuntaina vaellettiin  Andechsin luostariin Münchenin Suomikoulun oppilaiden kanssa. Ilma oli sateisen raikas, luonto mahtavan vihreä ja vaeltajat reippaita. Innokkaimpia sai hieman pidätellä, mutta hyvin malttoivat jäädä odottelemaan hitaampiakin.

Reissusta tarkemmin ja päivän muista tapahtumista tulee juttua myöhemmin. Hostellin netti on hieman rajoittanut ryhmän blogikirjoittelua. (WLAN tuntuu pelittävän parhaiten näin pikkutunneilla milloin meidän mussukat ovat tietysti kaikki kiltisti nukkumassa)


Onneksi Suuri Ennustajaetana lupasi poutaa, ja maanantain Dachaun reissu sujuikin varsin mukavassa säässä. Suomenkielisen oppaan ansiosta saimme paljon mielenkiintoista tietoa tästä synkästä, mutta tärkeästä aiheesta. Tästäkin tietysti lisää juttua tulossa.


Tiistaille etana lupasikin jo kunnon hellettä. Toivottavasti junalakko ei pahasti sotke suunnitelmia...